lauantai 29. marraskuuta 2014

Muuttoa ja Markkinoita

Sveitsin reissusta olisi ollut vielä paljonkin kerrottavaa, yksi kokonainen päivä puuttuu, mutta jos nyt välillä tätä taloasiaa :)
Palataan Sveitsin tunnelmiin sitten myöhemmin!

Muutto on saatu nyt vihdoin hoidettua alta. Pitkään elettiin jotain semimuuttoa, kun yhä enenevissä määrin alkoi olla tavaraa uudella talolla, mutta muutoin oltiin vielä asunnolla. Loppuvaiheessa asunnossa kaikui jo pelkät ajatuksetkin. 

Nyt on kolme yötä jo vietetty talolla, joka alkaa pikkuhiljaa sisältäkin muistuttaa kotia. Purkamattomia laatikoita on edelleen useita ja asunnolle jäi vielä pari huonekalua, jotka on tarkoitus myydä/lahjoittaa pois. Lisäksi se on vailla perusteellista siivousta.. Vapaaehtoisia? :P


Tänään viritin ensimmäiset ulkovalot heti ulko-oven viereen. Tarkoitus oli laittaa niitä enemmänkin, mutta totestin olevani liian lyhyt laittaakseni niitä paikkoihin, joihin halusin. Täytynee siis odottaa, että mies tulee töistä auttamaan. Ensin tuskailin, että miten saan laitettua ulkovaloja kun ulkona on vain yksi pistorasia, kunnes ihasteltuani ystävän pihavaloja sain tietää että niitähän on myös pattereilla toimivia! Valot toimivat ajastuksella, mikä onkin kätevää niin pattereita ei tarvitse ihan kerta päivään olla vaihtamassa. Ne siis palavat 6 tuntia kerrallaan, jonka jälkeen sammuvat ja syttyvät jälleen samaan aikaan seuraavana päivänä. Tarkoituksena ajastaa uloslaitettavat valot portaittain, jotta edes jokin valo palaisi kerrallaan koko pimeän ajan.


Tänään kävin aamupäivällä katsomassa "paikallisia" joulumarkkinoita Tikkalan koululla. Siellä olin aivan valtavasti porukkaa paikalla. Liikuntasaliin oli sijoitettu useita myyntipöytiä, joilta löytyi enimmäkseen leivonnaisia ja erilaisia käsitöitä. Osallistuin myös kinkkuarpajaisiin, mutta tuloksetta. Mikä ei minua niinkään harmita, kun en sitä kinkkua edes syö :D
Pihalla oli sitten talutusratsastusta ja joulupukkikin kuulemma vieraili.

Markkinaostokset
Sisätilakuvia saatte odottaa varmaan  vielä jonkinaikaa, että saa tätä vähän paremmin laitettua ja laatikot pois pyörimästä :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti